torstai 16. heinäkuuta 2009

Espanjalainen tortilla


Ostin viikonloppuna torilta ihania pieniä uusia perunoita. Niitä on nyt tullut syötyä keitettynä ja teki mieli tehdä perunasta jotain ihan ruokaakin välillä. Espanjalainen keittiö on yksi suosikeistani ja hetki sitten ostetussa tapas-kirjassa oli tietysti ohje tortillalle eli perunamunakkaalle. Tästä sovelsin oman version, johon oli ainekset valmiina jääkaapissa:

keitettyjä perunoita kuutioina
tomaatti kuutioina
sipulia silppuna
3 munaa
n. 1 dl kevytmaitoa
n. 3 rkl ruohosipulin makuista tuorejuustoa
musta- ja valkopippuria
suolaa
tilkka oliiviöljyä
tujaus hot saucea (tabasco käy siis myös)

Koko komeus uunivuokaan, 200 astetta uuniin ja noin 40 minuutin päästä namnam!

Tähänhän voi soveltaa mitä vain aineksia, kirjan ohjeessa tuorejuuston ja maidon sijasta oli käytetty smetanaa ja juustoraastetta. Täytteeseenhän voi käyttää mitä kasviksia ikinä mieleen juolahtaa, itse korvasin kirjan ohjeen paprikan tomaatilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti