sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Täydellinen piirakka?

Lupauduin leipomaan ystävän yllätysläksiäisiin pari viikkoa sitten ja tilauksessa oli suolainen piirakka. Kaikenlaista torttua on tullut väännettyä, ja usein tulee tehtyä perinteistä liha- tai lohi-riisipiirakkaa. Tällä kertaa kuitenkin teki mieli kokeilla jotain ihan erilaista. Kala on yleensä tuttavapiirissäni turvallisin vaihtoehto, kun monet syövät hyvinkin valikoivasti. Googlen haussa "tonnikalapiirakka" silmiin osui Kettuterroristien feta-tonnikalapiirakka, joka osoittautui aivan mahtavaksi! Alkuperäisestä reseptistä hieman poiketen käytin basilikalla maustettua fetaa ja jätin ylimääräisen pizzamausteen pois. Lisäksi heitin sekaan sitruunapippuria, sitruunamehutiivistettä, tilkan hunajaa ja valkopippuria.

Bileissä piirakka hävisi parempiin suihin alta aikayksikön! Suosittelen siis juhlatilaisuuksiin leipomaan useamman näitä, jos mielii saamaan muutakin kuin pienet maistiaiset ;)

Tuon jo melkein perinteiseksi muodostuneen lohipiirakan ohjeen voisin tässä myös samalla kirjoittaa ylös. Alkuperäinen resepti on maanmainiosta WSOY:n Muumimamman keittokirjasta, jonka sain muistaakseni joululahjaksi vuonna 1993... Resepti on kokenut kuitenkin melko rajun evoluution vuosien varrella:

-Voitaikinaa (käytän yleensä pakastetta)
-Keitettyä riisiä
-Keitettyjä kananmunia
-Ruokajugurttia/kermaviiliä/maustettua tuorejuustoa (fiiliksen mukaan)
-Lohta, usein käytän säilykettä, mutta tuoreesta tulee kyllä vielä parempaa. Tuoreen lohen oon paistanut ensin uunissa ennen lisäystä täytteeseen
-Tilliä
-Valkopippuria
-Sitruunapippuria
-Yrttisuolaa

Täytteet sekaisin ja taikinan sisään (toimii myös pasteijoina), uuniin 225 asteeseen noin puoleksi tunniksi ja eikun syömään! Sama resepti toimii hyvin myös jauhelihalla, silloin jätän tillin ja sitruunapippurin pois ja lisään usein pippureita ja/tai pippurilla maustettua tuorejuustoa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Beef Stroganoff

Äitin tekemä storganoff on yksi kaikkien aikojen lemppareistani, ja tässä tulee oma versioni samaisesta herkusta:

400 g naudan paistisuikaleita
2 pientä sipulia
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl Honey Dijon-sinappia
loraus sitruunamehua (tiiviste)
ripaus valko- ja mustapippuria
ripaus suolaa
2,5 dl turkkilaista jugurttia
(suolakurkkuja)

Ruskistin naudan suikaleet pienessä määrässä öljyä ja lisäsin sekaan pilkotut sipulit. Hetken aikaa niitä pyöriteltyä lisäsin tomaattipyreen, sinapin, suolan, sitruunamehun ja pippurit. Parinkymmenen minuutin haudutus, ja jugurtti sekaan, vielä kymmenisen minuuttia ja siinä se on!

Suolakurkkuja en laita tuonne sekaan ollenkaan, vaan ne toimii lähinnä lisukkeena riisin tai perunoiden ohella. Tällä kertaa en laiskana kipittänyt kauppaan niitä hakemaan, koska koko stroganoffin teko tuli aika ex tempore, tuttuun tapaan... Tykkään myös keitetyistä perunoista enemmän lisukkeena, mutta samoin edelllä mainitusta syystä tähän hätään keitettiin nyt sitten riisiä.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Ihan soosissa


Tämän tytön keittiötä ja varsinkin jääkaappia hallitsee aikamoinen arsenaali erilaisia kastikkeita. Varsinkin vielä asuessani entisen kämppikseni kanssa, joka jakaa tämän intohimon, oli soossien lukumäärä keittiössä aika huikea.

Yksi all time favorite on amerikkalainen cayennepippureista ja etikasta valmistettu Hot Sauce. Se muistuttaa vähän Tabascoa, mutta on miedompaa, eli sitä voi läträtä ruokaan suurempia määriä, mikä on aina hyvä juttu ;)

Onnekseni tulin juuri rapakon takaa matkoilta ja sieltähän tuota herkkua tarttui mukaan ja tuli yllämainitulle ystävälle myös tuliaisiksi... Viime maanantaina samainen ystävä järjesti kisastudion, jossa oli tietysti asiaankuuluvat eväät. Hot wingsejä ja ranskalaisia paremmaksi ei voi mennä lätkää seuratessa :) Hot Saucesta saa mahtavan kastikkeen kanansiiville, joten jaetaan ystäväni "salainen" resepti nyt kaikessa yksinkertaisuudessaan: eli tarvitaan vain niitä siipiä, sulatettua voita/margariinia ja Hot Saucea. Sitä tulisuutta voi sitten tietenkin säädellä kastikkeen määrällä.

Huhhuh hiki tulee kun vaan ajattelee :P


Lopuksi vielä otos jääkaapin ovesta, joka sisältää vain osan noista rakkaista ruoka-aineista :)

Possua ja paprikaa


Kuten lähes aina arkena työpäivän jälkeen, kokkaukseen ei oikein jaksa laittaa liikaa aikaa ja panostusta, joten päädyin sitten Manskun Alepan "lihatiskillä" valmiiksi pintamaustettuihin possupihveihin. Jo jokin aika sitten on tuo teollinen "oranssi lima"-marinadi ruvennut ällöttämään, samoin kuin turhat lisäaineet, jotka saa ruuan kuin ruuan maistumaan samalta. Maustehylly on siis tässä muutaman vuoden saatossa kasvanut suht hyviin mittasuhteisiin. Tänään kuitenkin siis turvauduin kaupan antimiin, jotta pääsisi nopeasti pihviin kiinni :)

Päivän menuksi muotoutui kaupassa hyörimisen jälkeen pannulla paistetut possun ulkofilepihvit, täytetyt paprikat ja juustosalaatti. Paprikoiden täytteistä sen verran, että jokin aika sitten hurahdin täysin turkkilaiseen jugurttiin, jota saa niissä isoissa ämpäreissä ja sitä tuleekin kaadettua ruokaan kuin ruokaan... Kaapista löytyi viikonlopun juustoherkuttelun jäljiltä vielä pieni pala Juustoportin Keisarinjuustoa.

Täytetyt paprikat

Punainen paprika (tai niin monta kuin napa vetää)
Keitettyä riisiä
Ruuanvalmistusjugurttia
Sweet chili-kastiketta
Hot sauce-kastiketta
Yrttisuolaa
Sitruunapippuria
Sitruunamehutiivistettä
Hunajaa
Jalopeno-chilijauhetta
ja paprikan peitteeksi juustoa. Tällä kertaa käytin Valion Salaneuvosta, mutta mikä tahansa juusto istuu tähän yhtä hyvin.
-Uunissa 200 astetta, aikaa vartin verran

Juustosalaatti

Ruukkusalaattia
Tummia rypäleitä
Keisarin juustoa
Tuoretta basilikaa
Kastikkeeksi oliiviöljyä ja balsamicoa


NAMNAM!

Tästä se alkaa...

Pitkän harkinnan tuloksena ajattelin kokeilla, miten tällainen ruokablogi toimisi meikäläisellä. Eli here goes nothing...