Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Synttäriruokaa

Juhlin viikonloppuna ystävien kanssa syntymäpäiviä hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Ruokaa tuli laitettua sen verran paljon, että jämiä on syöty pari päivää juhlien jälkeenkin. Allekirjoittanut sai jonkunlaisen flunssan jo juhlayönä, mutta kotiin linnottautuminen on siis ollut helppoa jääkaapista löytyvän ruokavaraston avulla.

Listalla oli feta-tonnikalapiirakkaa, fetasalaattia, intialaisvaikutteista kanasalaattia, tomaatti-mozzarella-leipiä, cupcakeseja ja lisäksi nachoja ja patonkia dippeineen.

Feta-tonnikalapiirakka oli vanha tuttu Kettuterroristien resepti, joka toimii takuuvarmasti joka kerta.

Fetasalaatti oli peruskamaa, jossa oli juuston lisäksi salaattia, tomaattia, kurkkua, viinirypäleitä ja kastikkeena suolaa,pippuria, sinappia, sitruunaa ja oliiviöljyä ja balsamicoa. Kanasalaattiin tuli pastan ja kanan lisäksi porkkanaa, paprikaa, viinirypäleitä sekä mausteeksi Indaian tandoori-mausteseosta ja turkkilaista jugurttia. Kana oli valmiiksi paistovaiheessa maustettu suolalla ja pippurilla.

Leivät tein ihan esipaistetusta patongista, johon roiskaistiin oliiviöljyä, suolaa ja pippuria päälle, siihen tomaatinviipale ja mozzarellasiivu ja uuniin, kunnes juusto oli sulanut. Helppoa ja hyvää :)

Cupcakes-ohjeen otin joululahjaksi saadusta Jamie's America-kirjasta. Velvet cupcakes-nimellä kirjassa esiintyvistä herkuista tulikin ihan mahtavia. Kuorrutukseen lisäsin murskattuja pakastevadelmia antamaan väriä ja makua. Ja tietysti reilusti vielä strösseleitä päälle!

No entäs sitten ne dipit. Pinaattidippiin ihastuin viime keväänä Floridan matkalla, kun usemmin kuin kerran alkupalojen yhteydessä tarjoiltiin nachojen seurana pinaatista ja eri juustoista koostuvaa töhnää. Löysin täydellisen ohjeen Taste of home-keittokirjasta. Pekonidippiin sain insipiraation täytettyjen sienten täytteestä. Kokonaisuudessaan oma versio meni kutakuinkin näin:

2-3 osaa tuorejuustoa ja/tai turkkilaista jugurttia (itsellä oli molempia, kun juusto loppui kesken ja dippi oli vielä turhan tömäkkää tavaraa)
1 osa majoneesia
juustoraastetta maun mukaan, itse käytin cheddaria
pekonimuruja (eli siis pekonit paistettu ja murustettu pieniksi)
sipulia (taas maun mukaan, laitoin tavallista ja punasipulia)
suolaa
pippuria
jalapeno-tabascoa
worchestershire-kastiketta
valkosipulijauhetta

kaikki osat sekaisin ja nauttimaan dipistä ja sen aiheuttamista kehuista :) pinaattidippi meni aika pitkälti saman kaavan mukaan, pekonin tilalla siis pakastepinaattia.

NAM NAM NAM!!!

maanantai 18. tammikuuta 2010

Peanut butter time!

Lainasin tossa taannoin entisen kämppiksen ja parhaan ystäväni aitoa amerikkalaista keittokirjaa, nimeltään Taste of home. Sieltä löytyy kaikki aidot amerikkalaiset klassikot sen enempiä hienostelematta. Kaapissa oli vielä joulun jäljiltä (ja fudgen teon, kumma kyllä) vähän maapähkinävoita niin ajattelin raapaista kokoon keksejä. Resepti oli aika iso, joten puolitin sen. Lähes samanlainen resepti löytyi myös useammasta amerikkalaisesta blogista, tässä nimenomaisessa määrät vastaavat niitä, joita itse käytin. Rasvana käytin juoksevaa margariinia ja reseptin ruskea sokeri oli tummaa ruokosokeria, joka on jokseenkin samaa kamaa.

Pitihän sitä toki ruokaakin syödä, joten päädyin tekemään taas lihapullia, toisenlaisella twistillä tällä kertaa. Tokihan puolukkahillo on mennyt hyvin lihapullien ja muusin lisukkeena, mutta eipä ole mieleen tullut laittaa sitä itse taikinaan. Pirkan nettisivut ei pettäneet taaskaan :)

tiistai 29. joulukuuta 2009

Ihanaa joulua!




Joulu on juhlien kuningas ja voittaa ehkä jopa juhannuksen siinä, että ruuan määrä on jouluna vieläkin massiivisempi. Tänä jouluna minä ja isoveli päästettiin äitiä hieman stressistä osallistumalla myös ruuanlaittoon. Siispä joulupöydästä tulikin entistä runsaampi!

Aatonaattona pidin ystäville glögi-illan, jota varten leivoin pipareita ekaa kertaa ihan alusta asti eli tein taikinan itse, peanut butter fudgea ja pakastimesta löytyneistä tämän syksyn kantarelleista pekoni-kantarellipiirakkaa. Piirakkaan lisäsin hieman pekonia ja ruokakerman ja kermaviilin kaveriksi laitoin vielä vähän creme fraichea. Paprikan lisäksi maustoin piirakan BBQ-mausteella, joka sisältää suolaa, pippuria ja savuaromia. Pipareita ja fudgea jäi vielä viemisiksi joulupöytään, eri syistä tosin... Pipareita kun sattui tulemaan taikinasta sen verran paljon, että loput täytyy varmaan viedä nyt joulun jälkeen töihin napsittaviksi. Fudge sen sijaan oli sen verran tanakkaa tavaraa, että pahinkin sokerihiiri pääsee muutaman pikkupalan jälkeen tukevaan sokerikoomaan.

Itse jouluruokiin sitten... Bataatti on ollut syksyn suosikki ja siispä tein bataattilaatikkoa perinteisten laatikoiden rinnalle. Käytin juhlan kunniaksi ihan kermaa, kananmunia ja voita, nams :) Toinen laatikko oli hämäläinen perinneruoka makaronilaatikko ja tässä on nyt siis kyse lihattomasta makaronilaatikosta, jota syödään mm. lihapullien ja paistin lisäkkeenä. Lisäsin noin litraan munamaitoa 1 rkl sokeria, 1 tl suolaa, ripauksen muskottipähkinää ja mustapippuria. Munamaitoa laitettiin keitetyn makaronin päälle niin että makaronit lilluivat kunnolla nesteessä. Paistoin lootaa 150 asteessa noin tunnin verran. Päällinen ei saa kuivua liikaa vaan laatikosta pitää tulla mukavan pehmeää.

Joulun ruuista muuten, pöydässä oli kinkun lisäksi savustettua villisikaa, naudan paistia, lihapullia, lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot edellä mainittujen lisäksi, graavattua nieriää, sinappisilliä, mätiä lisukkeineen, kotijuustoa ja ja ja... niin tietysti Hakaniemen kauppahallista tarttui jouluaaton aamun perinteisellä kauppareissulla mukaan marsipaanilla kuorrutettu possukakku, jota isoveikan kanssa luultiin käpykakkua vastaavaksi. Hiljaiseksi pisti, kun possu avattiin ja sisältä paljastui punssilla kostutettu suklaamassa, joka veti vertoja makeudessaan melkein jopa fudgelle...

Joulun kolme päivää menikin sitten näitä herkkuja napostellessa ja niiden välissä tietysti suklaata ja juustoa viinin seurana tai toisinpäin :) Leppoisia leffojakin tuli katsottua, kuten Hohto ja hilpeämielinen Kummisetä III.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

maanantai 24. elokuuta 2009

Milk and cookies

Tai ainakin niitä keksejä. Viime tiistaina kattelin telkkaria jossain puoli kymmenen aikaan ja rupesi tekemään mieli jotain hyvää. Kaapista ei tietenkään siihen hätään löytynyt mitään, eikä oikein jaksanut lähteä huoltsikallekaan maksamaan herkuista ylihintaa. Ratkaisu löytyi kuitenkin sieltä ruokakaapista: kauralastut! Helppoa ja nopeaa. Tänään saman makeanhimon iskiessä tein saman tempun, viime viikkoiset keksit kun katosivat jo saman illan aikana parempiin suihin... :)

15 keksille ohje:

50-70 g juoksevaa margariinia
1 muna
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2-2,5 dl kaurahiutaleita
pari ruokalusikallista vehnäjauhoa

200 astetta, 5 minuuttia ja syömään! Parempi tietysti odottaa hetki jäähtymistä. Jos malttaa.

Huomiona kuvien puuttumiseen, kamera jäi tuossa muutama päivä sitten kyläreissulla kaverille ja on vielä sillä tiellään... Kuvat palaavat kehiin taas asap!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Leipuri kuivahiiva

Muutama resepti on jäänyt ikuistamatta, ja täytyykin laittaa ne talteen, ennenkuin pääsee unohtumaan! Leivoin viime viikolla pähkinäsämpylöitä Monkey Foodin pähkinäleivän ohjeella. Käytin pähkinöinä murskattuja suolapähkinöitä ja korvasin kuivat hedelmät kaurahiutaleilla.

Tuli myös tehtyä taas hyvää jauhelihasta viime viikon aikana. Tavallisten lihapullien sijasta tein kebakoita (ilman tikkuja tosin) uunissa. Tuli tosi hyvää perunan ja kermaviili-chilikastikedipin kanssa!

Kermaviiliä
Korppujauhoa
400g jauhelihaa
1 kananmuna
Sweet Chili-kastiketta
Hot Saucea
Chilijauhetta
Jalopeno-chilijauhetta
Pippuria
Suolaa
Valkosipulijauhetta

Kermaviili ja korppujauhot sekaisin ja turpoamaan hetkeksi. Sekaan jauheliha ja kananmuna ja mausteet. Kieritin kebakot korppujauhossa ja käänsin ne puolessa välissä paistamista.

When life gives you lemons...


... make lemonade. Niinhän se menee. Elämässä menee kylläkin nyt niin hyvin, että sitruunat haetiin kaupasta. Ohjeeseen hain mittasuhteita amerikkalaisista blogeista ja yksi mainostikin itseään PERFECT LEMONADENA, niin pitihän se sitten tietty ottaa ohjeeksi :)

Eli amerikkalaisilla mitoilla
1 cup sitruunan mehua (noin 2-3 sitruunaa)
1 cup sokeria
1 cup vettä

Sokeri lisättiin kiehuvaan veteen ja keitettiin hetki. Sitten sitruunamehu sekaan ja noin 5 kuppia kylmää vettä perään ja jääkaappiin viilentymään!

Olin pikavisiitillä mökillä ja selvisin elämäni ensimmäisistä rapujuhlista kunnialla! Juhlien loppupäässä rapujen avaus sujui jo kuin vanhalta konkarilta. Serkkujen miehet oli innostuneet torstaina ravustamaan ja perjantaina oli sitten rapua tarjolla koko paikalla olevalle suvulle. Vähän harmitti kun kamera jäi kotiin, niin tästä tapahtumasta ei ole nyt dokumenttia... Oli meinaan aika tunnelmallista siinä syödä ja juoda Päijänteen rannalla auringonlaskussa :)

Mustikoita on mökille tullut tänä vuonna toooosi paljon ja keräilin jo muutaman kipollisen maistiaisia kotiin. Kotona kaapissa sattui olemaan vanhaksi menevää maitoa ja paljon kanamunia, eli loogisin vaihtoehto oli pyöräyttää pannari, koska tällä ihanalla kesäsäällä ei lettujen paisto suuremmin houkuta... Pannarin resepti on aina jääkaapin ovessa Iittalan magneetin muodossa:
sekaan meni noin 3 desiä mustikoita. Voilá!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Täydellinen piirakka?

Lupauduin leipomaan ystävän yllätysläksiäisiin pari viikkoa sitten ja tilauksessa oli suolainen piirakka. Kaikenlaista torttua on tullut väännettyä, ja usein tulee tehtyä perinteistä liha- tai lohi-riisipiirakkaa. Tällä kertaa kuitenkin teki mieli kokeilla jotain ihan erilaista. Kala on yleensä tuttavapiirissäni turvallisin vaihtoehto, kun monet syövät hyvinkin valikoivasti. Googlen haussa "tonnikalapiirakka" silmiin osui Kettuterroristien feta-tonnikalapiirakka, joka osoittautui aivan mahtavaksi! Alkuperäisestä reseptistä hieman poiketen käytin basilikalla maustettua fetaa ja jätin ylimääräisen pizzamausteen pois. Lisäksi heitin sekaan sitruunapippuria, sitruunamehutiivistettä, tilkan hunajaa ja valkopippuria.

Bileissä piirakka hävisi parempiin suihin alta aikayksikön! Suosittelen siis juhlatilaisuuksiin leipomaan useamman näitä, jos mielii saamaan muutakin kuin pienet maistiaiset ;)

Tuon jo melkein perinteiseksi muodostuneen lohipiirakan ohjeen voisin tässä myös samalla kirjoittaa ylös. Alkuperäinen resepti on maanmainiosta WSOY:n Muumimamman keittokirjasta, jonka sain muistaakseni joululahjaksi vuonna 1993... Resepti on kokenut kuitenkin melko rajun evoluution vuosien varrella:

-Voitaikinaa (käytän yleensä pakastetta)
-Keitettyä riisiä
-Keitettyjä kananmunia
-Ruokajugurttia/kermaviiliä/maustettua tuorejuustoa (fiiliksen mukaan)
-Lohta, usein käytän säilykettä, mutta tuoreesta tulee kyllä vielä parempaa. Tuoreen lohen oon paistanut ensin uunissa ennen lisäystä täytteeseen
-Tilliä
-Valkopippuria
-Sitruunapippuria
-Yrttisuolaa

Täytteet sekaisin ja taikinan sisään (toimii myös pasteijoina), uuniin 225 asteeseen noin puoleksi tunniksi ja eikun syömään! Sama resepti toimii hyvin myös jauhelihalla, silloin jätän tillin ja sitruunapippurin pois ja lisään usein pippureita ja/tai pippurilla maustettua tuorejuustoa.