Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvikset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvikset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Bataattikeitto -TAKE 2!

Ostin viime viikolla Kampin K-supermarketista julmetun isoja bataatteja. Toinen niistä päätyi jerk-lihapullien kaveriksi soseen muodossa. Tein bataattisoseen ihan pottumuusin ohjeella, eli keitin bataatit paloina suolatussa vedessä ja muussasin kypsänä voin ja kerman kanssa. Mahtavan hyvää :)

Tällä viikolla on keitetty soppaa urakalla ja homma jatkui vielä bataattikeiton merkeissä. Olen jo aiemmin postannut tänne yhden bataattikeiton reseptin, mutta laitetaan tämäkin muistiin, koska tästä tuli (jos on mahdollista) vielä edellistäkin versiota parempaa. Laitoin soppaan käytännössä vähän kaikkia jääkaapista ja kuivakaapista löytyneitä kasviksia sun muuta eli here goes:

Bataattia (1 iso ryökäle)
Perunaa (pari pientä)
Sipuli
Tomaatti
Valkosipulinkynsi
Oliiviöljyä
Sitruuna
Aurinkokuivattuja tomaatteja pari kappaletta
Worchestershire-kastiketta
Tuoretta chiliä pilkottuna
Limemehua
Ruokakermaa
Kanafondia veteen laimennettuna
Kuivattua korianteria
Muskottipähkinää
Kanelia
Mustapippuria
Merisuolaa
Siirappia
Louisiana Hot saucea
Jalapeno-Tabascoa (eli sitä vihreää)
Chili-punaviinietikkaa

Päälle cheddarjuustoa raasteena ja kylmäsavukinkkua paloina

Ensin tomaatti, sipuli, sitruunanviipaleita ja valkosipulinkynsi pippurin ja oliiviöljyn seurassa uuniin muhimaan. Samalla keittelin suolavedessä bataatit ja perunat kypsiksi. Irrottelin kaikki paahdettujen kasvisten maut uunipannusta kanafondilla ja lisäsin mausteet ja siirapin. Seos bataattien ja perunoiden sekaan, ruokakermaa ja etikkaa sekaan ja keiteltiin muutama minuutti. Sen jälkeen vaan surrur sauvasekoittimella koko soppa tasaiseksi. Chilit voi tosiaan olla isompina paloina, koska sekoittuu hyvin tässä vaiheessa.

Chili-viinietikan "ohjeen" otin Jamie's America-kirjasta eli näinkin helposti tehty maustettu viinietikka:
puna-tms. viinietikkaa
ripaus sokeria
kokonainen chili

pistellään chiliin muutama reikä veitsellä, etikkapulloon maun mukaan sokeria ja chili sekaan. Voila!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Ihanaa joulua!




Joulu on juhlien kuningas ja voittaa ehkä jopa juhannuksen siinä, että ruuan määrä on jouluna vieläkin massiivisempi. Tänä jouluna minä ja isoveli päästettiin äitiä hieman stressistä osallistumalla myös ruuanlaittoon. Siispä joulupöydästä tulikin entistä runsaampi!

Aatonaattona pidin ystäville glögi-illan, jota varten leivoin pipareita ekaa kertaa ihan alusta asti eli tein taikinan itse, peanut butter fudgea ja pakastimesta löytyneistä tämän syksyn kantarelleista pekoni-kantarellipiirakkaa. Piirakkaan lisäsin hieman pekonia ja ruokakerman ja kermaviilin kaveriksi laitoin vielä vähän creme fraichea. Paprikan lisäksi maustoin piirakan BBQ-mausteella, joka sisältää suolaa, pippuria ja savuaromia. Pipareita ja fudgea jäi vielä viemisiksi joulupöytään, eri syistä tosin... Pipareita kun sattui tulemaan taikinasta sen verran paljon, että loput täytyy varmaan viedä nyt joulun jälkeen töihin napsittaviksi. Fudge sen sijaan oli sen verran tanakkaa tavaraa, että pahinkin sokerihiiri pääsee muutaman pikkupalan jälkeen tukevaan sokerikoomaan.

Itse jouluruokiin sitten... Bataatti on ollut syksyn suosikki ja siispä tein bataattilaatikkoa perinteisten laatikoiden rinnalle. Käytin juhlan kunniaksi ihan kermaa, kananmunia ja voita, nams :) Toinen laatikko oli hämäläinen perinneruoka makaronilaatikko ja tässä on nyt siis kyse lihattomasta makaronilaatikosta, jota syödään mm. lihapullien ja paistin lisäkkeenä. Lisäsin noin litraan munamaitoa 1 rkl sokeria, 1 tl suolaa, ripauksen muskottipähkinää ja mustapippuria. Munamaitoa laitettiin keitetyn makaronin päälle niin että makaronit lilluivat kunnolla nesteessä. Paistoin lootaa 150 asteessa noin tunnin verran. Päällinen ei saa kuivua liikaa vaan laatikosta pitää tulla mukavan pehmeää.

Joulun ruuista muuten, pöydässä oli kinkun lisäksi savustettua villisikaa, naudan paistia, lihapullia, lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot edellä mainittujen lisäksi, graavattua nieriää, sinappisilliä, mätiä lisukkeineen, kotijuustoa ja ja ja... niin tietysti Hakaniemen kauppahallista tarttui jouluaaton aamun perinteisellä kauppareissulla mukaan marsipaanilla kuorrutettu possukakku, jota isoveikan kanssa luultiin käpykakkua vastaavaksi. Hiljaiseksi pisti, kun possu avattiin ja sisältä paljastui punssilla kostutettu suklaamassa, joka veti vertoja makeudessaan melkein jopa fudgelle...

Joulun kolme päivää menikin sitten näitä herkkuja napostellessa ja niiden välissä tietysti suklaata ja juustoa viinin seurana tai toisinpäin :) Leppoisia leffojakin tuli katsottua, kuten Hohto ja hilpeämielinen Kummisetä III.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

torstai 22. lokakuuta 2009

Kaamosmasennuksen torjuntaa

Jos syksyn harmaus ei tarjoa väriä, niin sitä pitää sitten olla edes lautasella. Tässäpä siis linkki mainioon porkkanakeittoon. Tuunasin sitä vähän oman kaapin sisällön mukaan, eli fenkolia en lähtenyt kaupasta metsästämään, vaan jätin ronskisti pois. Ja ettei keitto olisi ollut turhan terveellistä, lisäsin lorauksen kermaa loppuvaiheessa. Blenderin sijaan soseutin keiton ihan sauvasekoittimella ja se toimi oikein hyvin.

Valmiiseen keittoon vielä fetajuustokuutioita niin hyvä tulee! Itse laitoin Apetinan fetakuutioita, joissa on karpaloita mukana, NAM!

maanantai 24. elokuuta 2009

Herkkuviikonloppu

Viikonloppuna tuli taas herkuteltua. Perjantai kului tyttöjen hemmotteluillassa, jota varten valmistettiin yhdessä meksikolainen tortillakattaus. Tein salsan itse, ja se hujahtikin alta aikayksikön tortillojen väliin ja nachojen seuraksi. Sekoitin edellisenä päivänä tomaattimurskaan ketsuppia, hot saucea, punaista ja jalopenochiliä, pippuria, suolaa, valkosipulijauhetta, ripauksen sokeria ja piri-piri-maustetta. Annoin soosin sitten seistä seuraavaan päivään tiiviissä astiassa jääkaapissa. Tämän voisi toki jättää väliinkin, oli lähinnä aikataulullinen kysymys. Sitten paikan päällä kaverin luona kuullotin yhden sipulin pannussa, lisäsin kaksi tomaattia kuutioina ja lopuksi koko maustetun tomaattimurskan pannuun ja kuumensin sitä hetken. Sitten jääkaappiin maustumaan ja jäähtymään.

Lauantaina vuorossa oli nopea ateria, koska päivä oli täynnä muuta kotona puuhastelua ja ystävän luona kyläilyä. Kokeilin Rachael Rayn peruna-papusalaattia, joka oli helppo, nopea ja älyttömän hyvä! Suosittelen lämpimästi tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Sunnuntaina oli sitten enemmän aikaa kokkailuille. Possun ulkofile on kiva pataruoan tai sentapaisen materiaali, ja tällä kertaa possu pääsi uiskentelemaan sinapin ja hunajan seuraan! Paistoin possunpalat ensin ruskeiksi, sitten päälle kastikkeen aineet, haudutus kannellisessa kasarissa ja paprikanpalat lopuksi sekaan ja vielä kevyet lämmöt. Lisäkkeeksi sopii taasen niin peruna, pasta kuin riisikin.

Possun ulkofilettä
Ruokakermaa
Dijon hunajasinappia
Hunajaa
Häränlihafondia
Rosepippureita murskattuna
Valkopippuria
Mustapippuria
Suolaa
Soijakastiketta
Jauhettua kuivaa inkivääriä
Valkosipulijauhetta

Kuvat tosiaan nyt edelleen puuttuvat!

maanantai 11. toukokuuta 2009

Possua ja paprikaa


Kuten lähes aina arkena työpäivän jälkeen, kokkaukseen ei oikein jaksa laittaa liikaa aikaa ja panostusta, joten päädyin sitten Manskun Alepan "lihatiskillä" valmiiksi pintamaustettuihin possupihveihin. Jo jokin aika sitten on tuo teollinen "oranssi lima"-marinadi ruvennut ällöttämään, samoin kuin turhat lisäaineet, jotka saa ruuan kuin ruuan maistumaan samalta. Maustehylly on siis tässä muutaman vuoden saatossa kasvanut suht hyviin mittasuhteisiin. Tänään kuitenkin siis turvauduin kaupan antimiin, jotta pääsisi nopeasti pihviin kiinni :)

Päivän menuksi muotoutui kaupassa hyörimisen jälkeen pannulla paistetut possun ulkofilepihvit, täytetyt paprikat ja juustosalaatti. Paprikoiden täytteistä sen verran, että jokin aika sitten hurahdin täysin turkkilaiseen jugurttiin, jota saa niissä isoissa ämpäreissä ja sitä tuleekin kaadettua ruokaan kuin ruokaan... Kaapista löytyi viikonlopun juustoherkuttelun jäljiltä vielä pieni pala Juustoportin Keisarinjuustoa.

Täytetyt paprikat

Punainen paprika (tai niin monta kuin napa vetää)
Keitettyä riisiä
Ruuanvalmistusjugurttia
Sweet chili-kastiketta
Hot sauce-kastiketta
Yrttisuolaa
Sitruunapippuria
Sitruunamehutiivistettä
Hunajaa
Jalopeno-chilijauhetta
ja paprikan peitteeksi juustoa. Tällä kertaa käytin Valion Salaneuvosta, mutta mikä tahansa juusto istuu tähän yhtä hyvin.
-Uunissa 200 astetta, aikaa vartin verran

Juustosalaatti

Ruukkusalaattia
Tummia rypäleitä
Keisarin juustoa
Tuoretta basilikaa
Kastikkeeksi oliiviöljyä ja balsamicoa


NAMNAM!